Autoverorintamalla tapahtunutta:
Muuttoautosta perittävän autoveron laillisuus vahvistettu
2004/07/19
EY-tuomioistuin antoi päätöksensä asiassa C-365/02. Päätös oli odotettu,
eli tuomarien päätös oli julkisasiamiehen aikaisemman ratkaisuehdotuksen
mukainen. Suomi saa edelleen periä maahan muuttavan henkilön muuttovarana
mukanaan tuomasta ajoneuvosta autoveroa. Laissamme tosin annetaan
muuttoajoneuvon autoverosta korkeintaan 13450 euron huojennus.
Ratkaisu kokonaisuudessaan löytyy EY-tuomioistuimen sivulta.
Autoverosta perittävä vero todettu laittomaksi
2004/05/11
EY-tuomioistuin on tehnyt
päätöksen asiassa C-387/01 Weigel ja Weigel.
Päätöksen mukaan Itävalta ei saa periä autoverosta
yksityiseltä tuojalta sellaista veroa, jota yrityksen ei tarvitse maksaa.
Harald ja Ingrid Weigel toivat molemmat vuonna 1996 Saksasta Itävaltaan
auton. Valtio peri suomalaista autoveroa vastaavasta normiverosta
veron, jota Itävallasta kutsutaan normiveron lisäosaksi. Lisäosa täytyy
maksaa, mikäli autoverosta ei peritä arvonlisäveroa.
Yritykset maksavat arvonlisäveron.
Lisäosa on nyt todettu Eurooppaoikeudessa laittomaksi.
Suomessa autoverosta peritään vero, jota laissa kutsutaan arvonlisäveroksi.
EY-tuomioistuin on kuitenkin todennut asian C-101/00 päätöksessään,
että tämä vero ei ole arvonlisävero. Näinollen Itävaltaa koskevaa
päätöstä voidaan soveltaa myös Suomeen. Suomessa yritys voi
vähentää autoverosta maksamansa veron
verotuksessa, yksityinen ei.
Asia C-387/01 mainitaan myös
Suomen Valtioneuvoston sivulla listalla, johon on
koottu Suomea koskevat ajankohtaiset asiat EU-tuomioistuin- ja
valvontamenettelyssä ja Suomen hallituksen asiamiehet E. Bygglin ja
T. Pynnä esittivät tuomareille hallituksen kannan.
On todennäköistä, että autoverosta kannettavan
veron suhteen tehdään lakimuutos.
Tämän seurauksena yritykset eivät voisi enää
vähentää veroa, jonka yksityinen joutuu maksamaan.
Menneisyyttä ei silti voida muuttaa, joten
EY-tuomioistuimen päätöksen seurauksena kaikkien käytettynä maahantuodusta
ajoneuvosta vuosien 2001, 2002, 2003 ja 2004 aikana autoveroa ja siitä
perittyä veroa tullille maksaneiden
yksityishenkilöiden kannattaa tehdä valitus Helsingin
hallinto-oikeuteen. Valituksessa kannattaa viitata EY-tuomioistuimen
päätökseen C-387/01 Weigel ja Weigel sekä vaatia tullia maksamaan
autoverosta perityn arvonlisäveron täysimääräisenä korkoineen takaisin.
Asiasta löytyy lisätietoa
Tuulilasin sivulta ja suomalaisen
Auto Bild -lehden numerosta 5/2004.
Ohjeita valituksen tekemiseen löytyy Tullin sivulta.
KHO ei antanut tullille valituslupaa
2004/04/21
Hallinto-oikeuden päätös autoverolain soveltamisesta muuttoautojen kohdalla
on nyt lainvoimainen, sillä
Korkein hallinto-oikeus ei antanut valituslupaa.
Hallinto-oikeuden päätös määrää
tullin noudattamaan
EY-tuomioistuimen päätöstä C-101/00
autoveron suuruuden määrittämiseksi. Lisäksi autoverolaissa
myönnettävä muuttoautovähennys on tehtävä
autoveron määrästä. Tämä vähentää
merkittävästi hintavista muuttoautoista perittävän
veron määrää.
Mikäli olet tuonut muuttoauton vuosina 2001, 2002, 2003 tai 2004 ja
siitä on peritty autoveroa, kannattaa ehdottomasti tehdä valitus
Helsingin hallinto-oikeudelle.
Muuttoautojutun häviö todennäköinen EY-tuomioistuimessa
2004/03/04
EY-tuomioistuimen julkisasiamies on antanut ratkaisuehdotuksen
asiassa C-365/02. Ratkaistavana oleva asia koskee muuttotavarana Suomeen
tuotavien ajoneuvojen autoverotusta. EY-tuomioistuin on kallistunut
Suomen valtion tulkinnan kannalle. Ratkaisuehdotuksen mukaan muuttoajoneuvoista
saa kantaa autoveron. Lopullinen tuomio todennäköisesti noudattaa
nyt annetun ratkaisuehdotuksen linjaa.
Ratkaisuehdotuksen ydinkohta on:
"Luonnollisten henkilöiden henkilökohtaisen omaisuuden lopullisessa maahantuonnissa jäsenvaltiosta sovellettavista verovapauksista 28päivänä maaliskuuta 1983 annetun neuvoston direktiivin 83/183/ETY 1artiklaa on tulkittava niin, että se ei ole esteenä sellaisen autoveron kaltaisen veron kantamiselle, joka on suoritettava yhdestä jäsenvaltiosta toiseen jäsenvaltioon muuttotavarana tuotavista moottoriajoneuvoista."
Koko ratkaisuehdotus
Muuttoautojen kohtelu käsittelyyn EY-tuomioistuimessa
2004/01/12
Muuttotavarana Suomeen tuotuihin ajoneuvoihin kohdistuva verotus
on EY-tuomioistuimessa suullisessa käsittelyssä
tammikuun 15. päivänä. Asian tunnus on C-365/02.
EY-tuomioistuin
Vuoden 2003 lopulla verotettu jo yli 44000 käytettynä tuotua ajoneuvoa
2003/12/16
Tulli julkaisi tilastot lokakuussa ja maaliskuussa verotettujen
ajoneuvoista ja niiden verotusarvoista. Lisäksi julkaistiin
yhteenveto vuodesta 1997 vuoteen 2003 käytettynä verotettujen ajoneuvojen
määristä. Vuonna 2003 tammikuun alusta marraskuun loppuun veropäätöksiä on tehty jo
44296,
eli käytettynä maahantuotujen ajoneuvojen määrä näyttää olevan
ennakkoarvailuja suurempi. Veropäätösten määrä ei suoraan tarkoita
samana vuonna maahantuotujen ajoneuvojen määrää, koska viime vuoden lopulla
tehtyjä autoveroilmoituksia on käsitelty alkuvuonna ja toisaalta kaikista
maahantuoduista ajoneuvoista ei ole tehty veroilmoitusta tai tulli
ei ole vielä saanut päätöstä aikaan.
Lisätietoa Tullin autoverosivuilla.
Tullin pääjohtaja on tyytymätön autoverolakiin
2003/11/24
Helsingin Sanomien haastatteleman
Tullin pääjohtajan Tapani Erlingin mielestä autoverolaki teettää
turhaa työtä tullilla. Käytettynä maahantuotavien ajoneuvojen
arvonmääritys on monimutkaista ja työlästä. Se vie työntekijöitä
rikoksentorjunnasta.
Erling toivoo, että autoverolaki korjattaisiin
ja mahdollisimman nopeasti.
Verotuksen painopistettä tulisi siirtää hankinnasta käyttöön.
Erling on myös huolissaan johtamansa Tullin maineesta. Asiakkaat ovat
vihaisia ja tullin työntekijät kärsivät tästä.
Ennen toukokuun puolta väliä 2003 tehdyistä veropäätöksistä on tehty
23000 oikaisupyyntöä tai valitusta. Niistä on ratkaistu 2000 ja
muutoksenhakijat ovat saaneet liikaa perittyjä veroja takaisin.
Helsingin Sanomien uutiset eivät enää ole vapaasti luettavissa
internetissä.
EY-tuomioistuin: työsuhdeautoa saa käyttää kaikissa EU-maissa
2003/10/02
Herra Van Lent asuu Belgiassa, mutta työskentelee Luxenbourgissa. Hänellä on
Luxenbourgilainen leasing-auto työsuhdeautonaan. Hän ajaa autolla myös
kotimaassaan viikonloppuisin. Herra Van Lent jäi kiinni ratsiassa Belgiassa
vuonna 1999 ja sai rikossyytteen ulkomailla rekisteröidyllä autolla
ajamisesta. Belgian valtio vaati herra Van Lentiä
rekisteröimään työsuhdeautonsa Belgiaan, jotta maa voisi periä autosta
veroa. Tämä ei ollut mahdollista, koska auton omistaa Luxenbourgilainen yritys.
EY-tuomioistuin on tänään ratkaissut asian Van Lentin hyväksi. Vaikka EU:n
jäsenmailla on oikeus verottaa ajoneuvoja parhaaksi katsomallaan
tavalla, se ei saa haitata työvoiman vapaata liikkumista. Belgian
käytännön katsotaan haittaavan belgialaisen työvoiman palkkaamista
muihin EU-maihin.
Vaikka Suomenkin hallituksen edustajat olivat aikanaan
EY-tuomioistuimen kuultavana puolustamassa Belgian
teiden ylläpitoa herra Van Lentiltä tarvittavilla autoverotuloilla,
on tuomioistuimen ratkaisu odotettu. Suomessa päätöksen
seurauksiin on jo varauduttu. Julkisuudessa esiintyneiden
tietojen mukaan autoverolakiin
valmistellaan muutosta, joka sallisi ulkomailla rekisteröidyn
työsuhdeauton käyttämisen vain työajoon Suomessa.
Tuomio C-232/01
Suomen pankin johtokunnan varapuheenjohtaja ottaa ansiokkaasti kantaa autoverotukseen
2003/09/29
Tietoista ja sitkeää syrjintää
Matti Louekoski
"Keneltakään ei ole jäänyt huomaamatta, kuinka paljon liikenteessämme pyörii edustavan näköisiä lähinnä Saksasta ja Ruotsista tuotuja henkilöautoja, joissa normaalit rekisterikilvet on korvattu punanumeroisilla tilapäistarroilla. Ne ovat niitä autoverolain muutoksen maahantuomia "yksityisesti uitettuja" kulkuneuvoja. Yksityiset autonostajat ovat aktivoituneet katsomaan, kuinka maamme kohtuuttoman korkeaksi noussutta autojen hintatasoa voisi omatoimisesti alentaa. Tulli julkistanee loppuvuodesta yksityisten maahantuojien tuontitilaston, josta nähdään kuinka paljon tällaisia autoja on nuorentamassa autokantaamme.
Itsekin olen takavuosina tuonut yksityisesti maahan muutamia ajoneuvoja. Niiden tullaus, katsastus ja verotus on ollut kirjava näytelmä sekä huvittavista että murheellisista tapahtumista. Erään uudenveroisen auton tuonti 1985, tullaus ja verotus sujuivat kohtuullisesti, mutta katsastus tökki. Katsastusmies tosin myönsi, että autoni oli uudenveroinen, mutta hänen olisi se hylättävä. Hylkäämisen syyksi hän vastasi, että "meillä on tällaiset määräykset". Pyysin hylkäyspäätöksestä kirjallisen dokumentin, johon halusin merkittäväksi viat, joita oli autosta löytynyt. Kerroin aikovani valittaa asiattomasta päätöksestä. Minut kutsuttiin hetkeksi ystävällisesti odottamaan, josko yläkerran päälliköiltä tulisi tarkempaa ohjetta. Ja minulle tuotiin katsastuksesta hyväksymistodistus. Onneksi autojen katsastus on Suomessa täydellisesti muuttunut.
Autojen verotus sen sijaan näyttää suomalaiselle päättäjälle olevan mahdoton ongelma. Tein 1990 ehdotuksen, jonka mukaan uusien autojen verotukselle olisi vahvistettu hitaasti mutta selvästi asteittain aleneva verokanta. Autoalan edustajat väittivät, että ratkaisu veisi autokaupan kaaokseen. Mitä tehtaisiin ylihinnoitetuille, suurille käytettyjen autojen varastoille. Jotkut kantoivat huolta valtion verotulojen kehityksestä. Autoveron tuoton pelattiin romahtavan. Väitteeni, ettei näin kävisi, todistettiin monella taholla vääräksi. Ei uskottu, eikä uskota vieläkään, että keveämmän autoverotuksen aikana suomalainen siirtyy kalliimpiin ja parempiin autoihin. Se todennäköisesti ylläpitää suurin piirtein samaa verotuottoa, mihin budjetin laatijat ovat tottuneet.
Pykälät on laadittu perinteisesti niin vaikeaselkoisiksi, ettei niistä tahdo saada tolkkua kirjanoppinutkaan. Surkuhupaisin esimerkki oli viimekertainen yritys. Eduskunta joutui muuttamaan koko pykälän selkokielelle. Pidän sitä lainvalmistelijoille todella isona häpeänä. Samaan asiavyyhteen liittyy vielä toinenkin arveluttava piirre. Useampaan kertaan eduskunnalle on autoverolain muutosten yhteydessä asiantuntijoiden, valtion virkamiesten taholta annettu tahallaan harhaanjohtavia tietoja esitetyn lainmuutoksen käytännön vaikutuksista. Ei ole sekään kunniaksi virkakunnalle. Vain eduskunnan hyväntahtoisuus tai ehkäpä passiivisuus on säästänyt heidät vakavammilta seurauksilta. Toistaiseksi viimeisin vaihe autoverotusta koskevassa lainsäädännössä on ollut käytettynä maahan tuotujen autojen verotuksen muutos. Hallitus taipui tälle linjalle vasta saatuaan Euroopan tuomioistuimen velvoittavan päätöksen korjata asiantila. En ymmärrä, että tietoisesti ja sitkeästi vuodesta toiseen ylläpidetään laitonta tilaa, jonka korjaamisen pakko on vain lyhyen ajan kysymys. On vaikea käsittää, miksi tilannetta ei ole otettu haltuun omaehtoisesti ja tehty tarpeellisia muutoksia pitemmällä aikavälillä. Siitä olisivat hyötyneet niin autoala kuin kuluttajatkin. Eikä valtiokaan olisi jäänyt yhtään vähemmälle. Senhän osoittavat kuluvan vuoden autoverokertymän luvut.
Vastikään voimaan tulleen autoverolain tulisi nyt olla syrjintää poistava. Sitä se ei valitettavasti ole. On vaikea ymmärtää sellainen lainsäädäntö kaikille osapuolille neutraaliksi, joka maksattaa veroa kilpailijan maksamasta verosta ja liikevoitostakin. Tällaisessa järjestelmässä eivät autojen maahantuojat edes teoriassa ole tasa-arvoisia. Järjestelmä on edelleen syrjivä. Se on ilmeisesti tarkoitettukin suojaamaan niin sanottuja virallisia maahantuojia vapaan kilpailun vaikutuksista. EU-alueella vapaa kilpailu on kuitenkin muodostunut erääksi kaikkein tärkeimmistä yhdentymisen eduista ja sellaisena myös tarkoin valvotuksi oikeudeksi. Myöskään oikeusturvan kannalta uusi järjestelmä ei ole varma. Sehän antaa viranomaiselle mahdollisuuden käyttää verotuksen perusteena vapaasti harkittavissa olevia vertailuhintoja. Pyyntihinnat ja todelliset myyntihinnathan ovat kaksi eri asiaa. Todellisten myyntihintojen käyttäminen verotuksen pohjana poistaisi syrjintää jonkin verran. Mutta myyntihinnassa on aina mukana autokappiaalla liikevoittoa. Veron maksattaminen kilpailijan liikevoitosta on syrjivää. Käytettynäkin maahantuodun auton oikea verotusperuste on hankintahinta tai hinta "vapaasti Suomen satamassa". Takavuosien kokemukset valitettavasti osoittavat, että liian moni on pyrkinyt väärentämään tullille esittämansä hankintahinnan todellisuutta alemmaksi. Kuitteja on yksityisissä käytettyjen autojen kaupoissa kirjoitettu luvattoman paljon maksettua alemmalle hinnalle. Petollisuudesta karsii koko tuontijärjestelmä. Tullilla on mahdollisuus käyttää käytettynä tuotujen autojen verotuksen perusteena niin sanottua eurohinnoittelua. Tätä hinnoittelua varten on saatavilla hyvin perusteellisia ja selkeitä luetteloita euroalueen, esimerkiksi Saksan todellisista käytettyjen autojen hinnoista. Hinnoittelua käytetään muun muassa autovakuutusten hinnoitteluperusteena. Uskoisin myös tullille olevan yksinkertaista siirtyä luotettavaan autojen tuontiarvojen perushinnoitteluun. Se poistaisi käytännössä maahantuojien väliset eriarvoisuudet. Yksityinen tuoja ja autoliike olisivat samassa asemassa. Se järjestelmä ei olisi syrjivä.
Aivan oma lukunsa on tullin ruuhkauttanut päätöksenteko. Tuhannet autoverovalitukset usealta kuluneelta vuodelta odottavat ratkaisuaan. Minulla ei ole edes sormenpäätuntumaa siihen, kuinka kauan taman suman purkaminen kestää ja kuinka kalliiksi lopulliset päätökset veronpalautuksineen valtiolle tulevat. Nykyinen tilanne on epäoikeudenmukainen ja kunniaton. Siihen on ajauduttu silmät avoimina tieten tahtoen. Hyvää tahoa ja osaamista tällaisen ruuhkan rakentaminen ei osoita, pikemminkin tilanne on osoitus suomalaisten virkamiesten ja poliitikkojen yliolkaisesta suhtautumisesta kansalaisten lainmukaisiin oikeuksiin tasa-arvosta nyt puhumattakaan."
Kirjoittaja on Suomen Pankin johtokunnan varapuheenjohtaja.
Julkaistu kirjoittajan luvalla.
Kuluttajatutkimuskeskus julkaisee käytettyjen autojen hintatutkimuksen
2003/08/19
Kuluttajatutkimuskeskus on tutkinut
käytetyn auton arvon määrittämistä markkina-informaation
tilastollisen analyysin perusteella.
Tutkimuksen
mukaan arvon määrittäminen ei ole helppoa.
Tullin tähän asti soveltamat keskiarvot ovat
monessa tapauksessa olleet todennäköisesti liian suuria
ja alennukset liian pieniä.
Tulli julkaisee vuoden 2003 verotusarvoja ensi kerran
2003/08/06
Syyskuussa 2002 tapahtuneen käytettyjen ajoneuvojen autoverotuksen
muutoksen jälkeen tulli julkaisi luettelot verotusarvoista, joita se
oli käyttänyt loppuvuonna 2002. Sen jälkeen verotusarvoja ei ole
julkaistu tullin www-sivulla. Tiedot ovat kuitenkin julkisia ja niiden
näkeminen paperimuodossa oli mahdollista.
Nyt
tullin sivulla on luettelo
heinäkuun loppupuoliskolla sovelletuista
käytettyjen ajoneuvojen verotusarvoista. Luettelossa ei mainita
ajokilometrimäärää, joka aikaisemmin oli oleellinen arvonmäärityksen peruste
tullille. Tullin tämänhetkisessä menettelyssä matkamittarin lukemaa ei
oletusarvoisesti uskota. Verovelvollisen tulee itse todistaa ajokilometrien
määrä, mikäli haluaa ne otettavan huomioon autoveron määrää laskettaessa.
Kesän viimeinen taulukkotäydennys
2003/07/02
Tulli lisäsi sivulleen BMW:lle ja Volvolle vuoden 1999 veronosuudet.
Chrysler, Jeep, Nissan ja Toyota saivat taulukot. Lisää
veronosuustietoja on luvassa syksyllä.
Autojen veronosuudet
Veronpalautusten aika
2003/06/30
Tulli kertoo autoverovalitusten käsittelyn alkaneen. Antti Siiliniltä
perittiin vuonna 1998 autoveroa ja sen arvonlisäveroa yhteensä
9497 euroa. Tulli palauttaa nyt
liikaa perittyä veroa niin, että lopullinen veron määrä on 2724 euroa.
Lisäksi valtio maksaa palautettavalle veron määrälle
yhdeksän prosentin vuosikoron eli yhteensä noin 3650 euroa.
Valtio peri siis lopulta Saksasta ostetusta Siilinin Mercedeksestä veroa
72% auton ostohinnasta. Tosin valtion Siilinin "talletukselle"
nykyrahana maksama korko on suurempi kuin korjattu autoveron määrä
viiden vuoden takaisessa rahassa.
Muuttoajoneuvoja koskevia valituksia ei käsitellä vielä,
koska EY-tuomioistuimen odotetaan antavan vuoden lopulla
päätöksensä muuttotavaradirektiivin soveltamisesta
ajoneuvoihin. On mahdollista, että kaikki muuttoajoneuvoista viime
vuosina perityt autoverot ja autoveron arvonlisäverot
maksetaan korkoineen takaisin.
Tulli täydensi Mercedeksen veronosuustaulukoita tiedoilla vuosilta
1986 - 1994 ja 1999 - 2002. Veronosuuksien hajonta on suurta,
autoveron osuus uuden auton hinnasta on vaihdellut välillä 22% - 45%.
Autoveron oikaisuvaatimuksia on vireillä yli 10000 kappaletta.
Käytettyjä autoja on tänä vuonna kesäkuun puoleen väliin mennessä
verotettu reilut 10700 ja moottoripyöriä 4600 kappaletta.
Tullin lehdistötiedote
Autojen veronosuudet
EY-tuomioistuin ei pidä pelkkää autoveroa kaupan esteenä
2003/06/19
EY-tuomioistuin antaa
tuomion asiassa C-383/01
Tanskaa vastaan. Tuomioistuimen mukaan jäsenvaltion uudesta autosta
perimä autovero ei ole kielletty kaupan este.
Komissio haastaa Suomen EY-tuomioistuimeen
2003/06/06
Euroopan komissio on nostanut kanteen EY-tuomioistuimessa Suomea vastaan.
Kanteen aiheena on Suomen autoverolaki, joka estää Suomessa asuvaa
henkilöä käyttämästä toisessa EU-maassa rekisteröityä työsuhdeautoa.
Suomi on jo aikaisemmin saanut komissiolta perustellun lausunnon aiheesta.
Tällöin valtio vastasi aikovansa säilyttää järjestelmänsä, koska
ulkomaisilla työsuhdeautoilla ajaminen olisi tapa kiertää autoveroa.
Suomen on esitettävä vastineensa EY-tuomioistuimelle viimeistään
16. heinäkuuta.
Tiedote valtioneuvoston sivulla
Uusi autoverolaki voimaan
2003/05/15
Tulli otti käyttöön uuden autoverolain. Uusien autojen ja moottoripyörien
verotuksessa lakia on sovellettu jo 1.1.2003 alkaen. Nyt voimaan tulleen
autoverolain
soveltaminen muutti vain käytettyjen henkilöautojen ja moottoripyörien
vallitsevaa verotuskäytäntöä.
Nuorempien käytettyjen verotuksessa ei suurta muutosta
Käytettyjen ajoneuvojen vero pohjautuu nyt ensirekisteröintihetken
autoverotasoon kyseisen mallin kohdalla Suomessa. Tulli on julkaissut
internet-sivullaan
taulukot, joista selviää BMW:n, Mercedes-Benzin, Volvon ja Yamahan
autoverojen osuus uuden ajoneuvon hinnasta vuosina 1995-1998 ja 2000-2002.
BMW:n ja Mercedeksen veron osuus näyttää pysyvän
useimmiten välillä 27% - 33%, Volvoissa veron osuus on pienempi,
useimmiten 20% - 26%.
Nyt käytettynä tuotavasta perittävä vero on taulukossa mainitun
veroprosentin mukainen osuus kyseistä ajoneuvoa vastaavan, verotetun ajoneuvon
arvosta Suomen markkinoilla. Kyseisestä ajoneuvosta todellisuudessa
maksetulla hinnalla ei edelleenkään ole merkitystä perittävän autoveron
määrään. Niile ajoneuvoille, joiden alkuperäistä veron osuutta ei tunneta,
käytetään oletusarvoa 29%. Tullin on tarkoitus julkaista taulukoita
myös muiden valmistajien ajoneuvoista.
Käytetystä ajoneuvosta perittävästä autoverosta maksetaan arvonlisäveroa
ensirekisteröintihetkellä vallinneen arvonlisä- tai liikevaihtoveroprosentin
mukaan.
Museoikäisten käytettyjen verotuksessa suuri muutos
Yli 25 vuotta vanhojen ajoneuvojen verotus muuttuu monimutkaisemmaksi.
Aikaisempi selväjärkinen verotusmenettely poistuu. Nyt kumotun autoverolain
mukaan museoikäisestä
ajoneuvosta maksettiin autoveroa 30% todellisesta kauppahinnasta.
Tästä eteenpäin yli 25 vuotiaiden ajoneuvojen autovero määrätään
samalla tavalla kuin nuorempienkin käytettyjen.
Komitea määrittää ajoneuvon markkina-arvon
Tulli perustaa sittenkin komitean, joka keksii markkina-arvoja maahantuotaville
ajoneuvoille. Tällainen komitea oli mukana alkuperäisessä
valtiovarainministeriön autoverolakiesityksessä. Komitea kuitenkin poistettiin
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan käsittelyssä autoverolaista.
Yleisempien ajoneuvojen verotuksessa käytettävän markkina-arvon tulli
kehittää pyyntihinnoista tekemällä 4% ja 500 euron vähennyksen. Vähennyksen
on tarkoitus vastata keskimääräistä pyyntihinnan ja kaupan toteutumishinnan
välistä alennusta. Kuluttajatutkimuskeskukselta on tilattu tutkimus
todellisten alennusten suuruudesta. Tutkimuksen on luvataan valmistuvan
elokuussa.
Matkamittarin lukemat eivät vastaa totuutta
Tulli on todennut, että maahantuotavien ajoneuvojen matkamittarien lukemat
eivät aina vastaa totuutta. Tämän vuoksi ajoneuvojen maahantuojille
siirretään vastuu osoittaa todellisten ajokilometrien määrä. Mikäli
pitävää
näyttöä ei ole, tulli soveltaa keskiarvoajomäärinä 18800 km/vuosi
henkilöautoille ja 7300 km/vuosi moottoripyörille.
Lisää tietoa löytyy tullin internet-sivulta.
Kommentti:
Ajoneuvojen markkina-arvoja hatustaan vetävä komitea
tuo elävästi
mieleen Stalinin, Kekkosen ja Suuren ja Mahtavan Neuvostoliiton
touhut kaupan alueella.
Miten on mahdollista, että yhteisen markkina-alueemme,
Euroopan Unionin, sisämarkkinoilta
ostetun käytetyn auton arvon määrittämiseen
tarvitaan Suomen tullin kokoama komitea? Ajoneuvon arvohan on
se, mitä siitä on myyjälle maksettu.
Autoveron osuustaulukoista löytyy paljon mielenkiintoista.
Esimerkiksi Mercedeksen pikkuavo
SLK:n veron osuus on ollut huippusuuri
maaliskuussa ja syyskuussa. Ehkä menekki muualla on ollut
maaliskuussa niin rajua, että auton maantuontihinta ja
sitä kautta verokin on ollut suuri. Syyskuussa taas
kuluttajahintaa lienee pudotettu jo maahantuotujen autojen
varaston tyhjentämiseksi
ja siksi veron osuus hinnassa on kasvanut.
Näyttävän kruisailumobiilin haluaville BMW 728i
on autoverotukseltaan Volvo-luokkaa oleva valinta.
Hitaan huippu-BMW:n autoveron
osuus on ollut alimmillaan 23%, eli maahantuoja on saanut autoja
halvalla maahan ja myynyt niitä suurella katteella.
|
Uusi laki tulee asteittain käyttöön
2003/04/07
Uutta autoverolakia aletaan soveltaa uusiin verotuksiin 15.5.2003 alkaen.
Myös 1.1.1999 ja sen jälkeen toimitettujen autoverotusten valituksien käsittely
alkaa tuolloin.
Kolmen kuukauden ajolupa otetaan käyttöön jo aikaisemmin eli 7.4.2003 alkaen.
Ajoluvalla saa ajaa, mikäli autoveroilmoitus on tehty eli autoveropäätös
on tullin käsittelyssä. Aikaisemminhan
autovero täytyi maksaa, ennenkuin autolla oli luvallista ajaa vapaasti
lyhyitä siirtoja lukuunottamatta.
Ajolupakäytännön muutoksen myötä vakuutusyhtiöt ryhtyvät myöntämään
liikennevakuutuksia maahantuoduille ajoneuvoille, joilla ei ole vielä
veropäätöstä.
Tullin tiedote
Autoverotuksen Status Quo
2003/03/30
Tullin odotetaan alkavan soveltaa uutta autoverolakia toukokuun alusta.
Siihen asti autoveroasiakas voi valita, haluaako hän verotuksensa
käsiteltävän heti syyskuun menetelmällä vai
odotetaanko lain voimaantuloa. Heti uuden lain tultua voimaan alkaa
todennäköisesti myös verovalitusten käsittely.
Seuraava myllytys autoveron suhteen on merkitty kalentereihin
vuoden lopulle, jolloin
EY-tuomioistuimen odotetaan julkistavan tuomionsa muuttotavaradirektiivin
soveltamisesta autoihin.
Uusi autoverolaki hyväksyttiin Eduskunnassa
2003/02/18
Edustaja Bremerin lausumaehdotus, jossa hallituksen edellytettiin
selvittävän nyt lakiin otettavan korinvaihdon uudelleenverottamisen
tarpeellisuuden,
hylättiin äänin 118-67. Edustaja E. Kanervan lausumaehdotus,
jossa hallituksen tulee selvittää mahdollisuudet museoautojen
autoveron poistamiseksi, hyväksyttiin äänin 103-83.
Uuden autoveron toinen käsittely
2003/02/17
Autoverolakiesitys ja VaV:n mietintö herättivät
keskustelua Eduskunnan maanantaisessa täysistunnossa.
VaV:n mietinnön mukaiseen lakiin liittyen
on vielä tänään
esitetty tehtäväksi kaksi lausumaehdotusta
Ehdotusten voimaantulosta äänestetään tiistaina.
Uusi autoverolaki läpäisi ensimmäisen
käsittelyn Eduskunnassa
2003/02/14
Eduskunta hyväksyi autoverolakiesityksen ensimmäisen käsittelyn
valtiovarainvaliokunnan
mietinnön mukaisesti. Lakiesitystä käsiteltiin torstai-iltana
muutaman tunnin ajan ja pykäläkohtainen käsittely
käytiin perjantai-aamuna. Kansanedustajat olivat tyytyväisiä
tehtyihin korjauksiin eikä puutteisiin haluttu kiinnittää
huomiota.
Liian suuri arvioveroprosentti
Eduskunnan täysistunnossa 204. todettiin VaV:n mietinnön 6 a §:n
momentissa 3. säädetyn kiinteän 29% veron soveltamisesta seuraavaa:
"...vaikka se joskus saattaisi johtaa vähän korkeampaankin veroon,
niin puhutaan niin pienistä summista, etten näe, että sillä olisi
mitään suurempaa merkitystä" ja "...luulenpa, että hyvin vähän
valituksia tulee, jos ollenkaan. Kuka nyt valittaisi muutaman
sadan euron takia?"
Todellisuudessa Suomeen tuotiin loka-joulukuussa 2002 yhteensä
295 kappaletta ajoneuvoja, jotka on ensirekisteröity vuonna 1994.
Näistä ajoneuvoista ei siis välttämättä löydy todellista vastaavan
uuden hinnassa ollutta autoveroprosenttia tullin tilastoista,
koska kattavat tilastot alkavat vuodesta 1995.
Tuotujen, vuoden 1994 ajoneuvojen tullin soveltama markkina-arvo
on ollut keskimäärin 18127 euroa ajoneuvolta. Jos tästä lasketaan
autovero 29%:n veroprosentin mukaan ja lisätään autoverosta
perittävä ALV, keskimääräinen vuoden 1994 ajoneuvosta peritty
veron määrä on ollut 6413 euroa.
Mikäli jonkin yksittäisen auton tapauksessa todellinen autoveron
osuus uutena onkin ollut 19%, tullilla olisi ollut oikeus periä
käytettynä tuodusta autoveroa korkeintaan 19%. Silloin autovero ja ALV olisi
keskimääräisen arvoisen auton tapauksessa 4202 euroa.
Ero on siis 2211 euroa.
Onko keskimäärin 2211 euroa liikaa perittyä veroa kuluttajalta
tämän esimerkkivuoden autosta sellainen Eduskunnassa mainittu
"muutama sata euroa", jonka takia ei kukaan viitsisi valittaa?
Kuten moneen kertaan on todettu, päätöksessä KHO:2002:85
vaaditaan hyvin selväsanaisesti: "Arvioperusteisen laskentamenetelmän
soveltaminen kuitenkin edellyttää, ettei määrättävä autovero ole
yksittäistapauksessakaan suurempi kuin samanlaisen maassa jo
rekisteröidyn käytetyn ajoneuvon arvoon sisältyvä verosta jäljellä
oleva määrä."
Arviotapauksessa 29%:n käyttö ei täytä KHO:n tuomion vaatimusta.
Ennen autoverolain hyväksymistä tämä todellisen veroprosentin
puuttuessa sovellettava prosentti olisi pitänyt muuttaa pienemmäksi.
Käytetyistä saatavat verotulot
Eduskunnan täysistunnossa 204. esitettiin, että käytetystä
tuontiautosta valtio saisi veroeuroja vain 3400-3500 euroa, kun
uudesta saadaan 11500 euroa.
Todellisuudessa loka-joulukuussa 2002 tulli sovelsi markkina-arvoverotusta
3060:een käytettyyn ajoneuvoon mukaanlukien moottoripyörät.
Halvin auto oli 500 euron arvoinen Wartburg ja kallein 122500 euron arvoinen
Mercedes-Benz. Ajoneuvojen keskimääräinen tullin soveltama
markkina-arvo oli 19734 euroa ajoneuvolta. Jos lasketaan autovero
29%:n mukaan ja siitä peritty ALV, valtio sai keskimäärin 6982 veroeuroa
jokaisesta käytettynä tuodusta ajoneuvosta.
Käytettynä tuodusta ajoneuvosta saadaan siis nyt käsiteltävää
lakiesitystä muistuttavalla veronmääräytymismenetelmällä,
jollaista tulli on soveltanut syyskuun lopusta 2002 alkaen,
keskimäärin 6982 euroa ajoneuvolta, ei 3400-3500 euroa kuten
autoverolain käsittelyssä täysistunnossa 204. esitettiin.
Käytettyjen autojen tuonti Suomeen on uusi asia. Voimassaolevaa
autoverolakia sovellettaessa ainoastaan muuttoautojen tuonti
oli kannattavaa. Maamme huono autokanta on alkanut parantua myös
käytettynä tuotavien autojen ansiosta. Edellä oleva ensimmäinen esimerkki
vuoden 1994 ajoneuvojen markkina-arvoista osoittaa, että maahan
tuotavat autot ovat hinnoiltaan uusien pienten ja jopa keskikokoisten
autojen tasolla ja käytettyjen tuonnista saatavat verotulot ovat
merkittäviä.
Koska käytettyjen ajoneuvojen tuonti kasvattaa valtion verotuloja
verrattuna aikaan, jolloin tuonti oli kannattamatonta ja siksi
olematonta, on nyt ensimmäisessä äänestyksessä
hyväksytyn VaV:n mietinnön
tavoite kiristää käytetyn veroa - vieläpä
Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen vastaisesti - väärä.
Valtiovarainvaliokunnan mietinnön sisältö
2003/02/13
Suuri osa valtiovarainvaliokunnan mietinnössä VaVM 46/2002
esitetyistä
muutosehdotuksista hallituksen autoverolakiesitykseen HE 271/2002
on sekä käytännöllisiä että
oikeudenmukaisia. Mietintö parantaa hallituksen lakiesitystä
huomattavasti.
Kuitenkin esitettyjen muutosehdotusten jälkeenkin lakiin jäisi
vakavia puutteita. Osa puutteista on sellaisia, että VaV:n mietinnön
mukaisesti muutettunakaan laki ei täytä Eurooppa-oikeuden
vaatimuksia.
Lähetin Eduskunnalle luettelon puutteista ennen illan
täysistuntoa.
Kirje mietinnön puutteista Eduskunnalle
Valtiovarainvaliokunta saa työnsä valmiiksi
2003/02/12
VaV Tiedote 12.2.2003
VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ AUTOVEROLAISTA
Autoverolain muuttamista koskevassa mietinnössään Eduskunnan
valtiovarainvaliokunta ehdottaa, että hallituksen esitys hyväksytään muutettuna.
Keskeisimmät muutosehdotukset koskevat lain yleistä kirjoitustapaa ja
sääntelyn tarkkuustasoa. Valiokunta ehdottaa, että ns. mallinnettua
arvonmääritystä koskevia säännöksiä ei oteta lakiin, vaan että niitä käytetään
apuna hallinnollisessa työssä. Tavoitteena oli tehdä autoverolaista kuluttajan
näkökulmasta ymmärrettävämpi ja selkeämpi.
Muut keskeiset muutosehdotukset koskevat seuraavia yksittäisiä säännöksiä:
- veron määrä ehdotetaan laskettavaksi kuluttajahintapohjaisessa
järjestelmässä verollisista hinnoista. Muutoksella ei ole kuitenkaan vaikutusta
verotasoon.
- moottoripyörät ehdotetaan otettavaksi kuluttajahintapohjaisen verotuksen
piiriin
- uusien moottoripyörien ja ns. city-pakettiautojen verotasoa ehdotetaan
alennettavaksi samalla tavoin kuin uusien henkilöautojen
- ennen vuotta 2003 valmistettuja, käytettynä verotettavia ajoneuvoja koskeva
veronalennus (6 b §:n kaavassa kerroin 0,85) ehdotetaan poistettavaksi
- käytettyjen autojen määrittelyä ehdotetaan uudistettavaksi siten, että
nykyinen kuuden kuukauden raja poistuu 1.1.2004 lukien
- ns. homeverosäännös ehdotetaan poistettavaksi
- uusien henkilöautojen yleisessä kuluttajahinnassa olevasta 9 prosentin
pakollisesta jakelukustannusten osuudesta ehdotetaan luovuttavaksi
- uudenlainen, verotustietoja koskeva oikaisumahdollisuus ehdotetaan
poistettavaksi
- erityisestä arviointilautakunnasta ehdotetaan luovuttavaksi
Esitetyistä muutoksista huolimatta hallituksen esityksen keskeiset linjaukset
ja eurooppaoikeudelliset tarkennukset säilyvät pääosin. Tämä tarkoittaa
erityisesti siirtymistä uusien ja vuoden 2002 jälkeen valmistettujen, sittemmin
käytettyinä tuotujen henkilöautojen osalta nykyisestä tuontihinnasta
perustuvasta verotuksesta yleiseen kuluttajahintaan perustuvaan verotukseen
sekä arvon määrittelyä yleisen hintatason perusteella. Yleisen kuluttajahintaan
sijasta valiokunta ehdottaa käytettäväksi käsitettä yleinen vähittäismyyntiarvo.
Sillä tarkoitetaan asiallisesti samaa kuin yleisellä kuluttajahinnalla, mutta
se viittaa suoremmin yleiseen arvoon yksittäisen hinnan sijasta.
Hankinta-arvoperusteisen verotuksen piiriin jäävät moottoripyöriä lukuun
ottamatta samat ajoneuvot kuin hallituksen esityksessä. Lakia on tarkoitus
soveltaa hallituksen esityksen tapaan takautuvasti 1.1.2003 lukien. Myös
verotaso on tarkoitus säilyttää edellä kuvattuja poikkeuksia lukuun ottamatta
hallituksen esityksen mukaisena.
Osa ajoneuvokannasta jää edelleen tuontihintaan perustuvan verojärjestelmän
piiriin, tärkeimpänä ryhmänä pakettiautot, joihin liittyvät kysymykset ovat
olleet niin moniulotteisia, ettei niitä ole voitu käsitellä tässä yhteydessä.
Myös eräiden erityisryhmiin kuuluvien ajoneuvojen, kuten muutto- ja museo- ja
harrasteautojen verotus vaatii pikaista selvittelyä. Ajoneuvolain
kokonaisuudistuksen vaikutuksia autoverolain säännöksiin ei ole otettu vielä
täysin huomioon. Valiokunta esittää mm. näistä syistä, että autoverotusta
koskeva jatkovalmistelu käynnistettäisiin mahdollisimman nopeasti niin, että
hallituksen esitys voidaan näiltä osin antaa Eduskunnalle vielä tämän vuoden
aikana.
Autoverotusta on tarpeen pohtia myös teknistä sisältöä laajemmin EU:n
komission esittämien suositusten valossa.
Verojaosto ei vielä yksimielinen
2003/02/09
Verojaostosta saamani tiedon mukaan yksimielisyyttä käytetyn auton
verotusarvon määrämisestä ei ole vielä täysin löytynyt.
Suurin kysymys veron määrittämisessähän on, käytetäänkö
verotusarvon pohjana jotakin vastaavaa suomalaisten autojen
hintoihin pohjautuvaa mallinnettua arviota vai verotettavan auton todellista
kauppa-arvoa. Verojaostossa uskotaan kuitenkin ratkaisun löytyvän
alkavan viikon aikana.
Verojaosto käsittelee autoverolakiesitystä
2003/02/08
Valtiovarainvaliokunnan verojaos on kuullut autoverotuksen asiantuntijoita
ja miettii lakiesitykseen tehtäviä muutoksia.
Verojaoston puheenjohtaja Kari Kantalaisen
mukaan lakiesityksen raskaskuluisuus perustuu mallinnettuun arvonmääritykseen.
Verojaostossa tehtävissä korjauksissa "lähdetään siitä, mitä markkinoilla
tapahtuu. Lain pitää olla ymmärrettävä. Sen on kohdeltava kaikkia
kansalaisia tasapuolisesti ja täytettävä sekä Suomen perustuslain että
Euroopan unionin vaatimukset." Verojaosto muuttaa myös moottoripyörien
ja pakettiautojen verokäytäntöä henkilöautojen suuntaan.
Valtiovarainvaliokunnan autoveroa
koskeva ohjelma on ollut seuraavanlainen:
ti 14.1. klo 12:00, Ilmoitusasioita, autoverolain muuttamisesta
ti 21.1. klo 10:30, Verojaosto, asiantuntijoiden kuuleminen
- vanhempi hallitussihteeri Heikki Kuitunen, valtiovarainministeriö
- neuvotteleva virkamies Merja Sandell, valtiovarainministeriö
- johtaja Reijo Virtanen, Tullihallitus
- tulliveropäällikkö Marko Koski, Tullihallitus
ke 22.1. klo 10:00, Verojaosto, asiantuntijoiden kuuleminen
- vanhempi hallitussihteeri Heikki Kuitunen, valtiovarainministeriö
- neuvotteleva virkamies Merja Sandell, valtiovarainministeriö
- johtaja Reijo Virtanen, Tullihallitus
- tulliveropäällikkö Marko Koski, Tullihallitus
to 23.1. klo 10:00, Verojaosto, asiantuntijoiden kuuleminen
- apulaisosastopäällikkö Reino Lampinen, liikenne- ja viestintäministeriö
- lainsäädäntöneuvos Arja Manner, oikeusministeriö
- esittelijäneuvos Marina Dimd, Korkein hallinto-oikeus
- erikoistutkija Jan Nybondas, Kilpailuvirasto
- johtaja Reijo Virtanen, Tullihallitus
- tulliveropäällikkö Marko Koski, Tullihallitus
- tutkija Santtu Turunen, Helsingin yliopisto
pe 24.1. klo 10:00, Verojaosto, asiantuntijoiden kuuleminen
- toimitusjohtaja Mikael Teerilahti, Suomen Autoalan Tietopalveluverkko oy, Autodata
ti 28.1. klo 10:30, Verojaosto, asiantuntijoiden kuuleminen
- valtiovarainministeriö
- johtaja Reijo Virtanen, Tullihallitus
- tutkija Santtu Turunen, Helsingin yliopisto
to 30.1. klo 10:00, Verojaosto, yleiskeskustelu
pe 31.1. klo 10:00, Verojaosto, yksityiskohtainen käsittely
ke 5.2. klo 10:00, Verojaosto
to 6.2. klo 10:00, Verojaosto
pe 7.2. klo 10:00, Verojaosto
ma 10.2. klo 11:00, Verojaosto, yleiskeskustelu
ti 11.2. klo 10:30, Verojaosto, yleiskeskustelu
ke 12.2. klo 10:00, Verojaosto, esitellään verojaoston mietintöluonnos
ke 12.2. klo 12:00, Valtiovarainvaliokunta, esitellään verojaoston mietintöluonnos
Lähetin verojaoksen jäsenille vielä koosteen
lakiesityksen pahimmista epäkohdista.
Kooste lakiesityksen ongelmista Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan
verojaokselle
EU:n komissio haastaa Kreikan autoverotuksesta EY-tuomioistuimeen
2003/01/23
Komissio katsoo, että Kreikka ei aikaisemmin saamastaan huomautuksesta
huolimatta ole alkanut noudattaa muuttotavaradirektiiviä
83/183/EEC, vaan perii
yhä autoveroa muuttotavarana tuotavasta autosta. Komissio haastaa Kreikan
EY-tuomioistuimeen.
Lisäksi komissio antaa Tanskalle virallisen pyynnön, jossa
vaaditaan kohtelemaan muuttajia direktiivin mukaisesti.
Suomi säästyi tällä kierroksella huomautukselta,
koska maatamme koskeva asia on jo parhaillaan EY-tuomioistuimessa
käsiteltävänä, katso uutinen 2002/10/10 alempana.
Komission tiedote
Kirjeet Eduskunnalle
2003/01/08
Autoverolakiesitys on oikean suuntainen uusien autojen verotuksen suhteen.
Käytettyjen autojen kohdalla lakiesitys ei ole onnistunut.
Lähetin kaksi esityksen pahimpia ongelmia käsittelevää kirjettä Eduskunnalle.
Kirje lakiesityksen ongelmista Eduskunnalle
Kirje käytetyn auton autovero-osuuden määrittämisestä Eduskunnalle
Saamastani palautteesta päätellen autoverotus kiinnostaa kansanedustajia.
Tämä on luonnollista näin vaalien edellä, sillä kansanedustajat ovat
saaneet tästä lakiehdotuksesta enemmän yhteydenottoja äänestäjiltään
kuin mistään laista aikaisemmin.
Tiedostusvälinessä toistetaan VM:n tiedotetta, jonka mukaan uusien autojen
vero olisi 24% - 26%. Todellisuudessahan lakiesityksen mukaan autovero
on 53% auton hinnasta ennen veroja pienin vähennyksin.
Kuluttajahintaan sisältyvistä veroista tein lakiesityksen pohjalta
laskelman, joka selvittää todellisen veron määrän erihintaisissa autoissa.
Laskelma perustuu lakiesityksen kohtiin 6 § ja 11 b §. Veroton hinta x
on ratkaistu kuluttajahinnan y perusteella seuraavasta kaavasta:
y = 1,22*(0,53*(x - 1000) + x)
Taulukko veron osuudesta uuden auton kuluttajahinnassa
Kuitusen kosto: Esitys autoverolaiksi annetaan
2002/12/30
Valtiovarainministeriö antaa lakiesityksen Eduskunnalle.
Lakiesityksen kantava ajatus on säilyttää niin
korkea autoveron taso kuin mahdollista pientä uusien autojen
veron pudotusta lukuunottamatta.
Käytettyjen autojen vero määrätään
esityksessä monimutkaisella tilastollisella menetelmällä.
Autoveron määrän arvioiminen esitetyn lain perusteella
on käytännössä mahdotonta. Monien, erityisesti
vuonna 1993 ja sitä ennen ensirekisteröityjen autojen
autovero kasvaa nykykäytännön mukaan määrättyyn
veroon verrattuna.
Autoverolakiesitys 2002/12/30
Joululahja kansalaisille:
Valtiovarainministeri Niinistö kertoo autoverotuksen
menevän kokonaan uusiksi
2002/12/17
Valtiovarainministeri Sauli Niinistö kertoi sekä uusien että
käytettyjen autojen hankintaveron laskevan.
Uuden auton tuleva verotaso määrätään
kuluttajahinnan perusteella ja on suuruudeltaan noin 24 - 26 prosenttia.
Tähän asti uuden auton vero on määrätty
verottoman maahantuontihinnan perusteella ja on suuruudeltaan
keskimäärin 29 prosenttia kuluttajahinnasta.
Uuden auton autovero laskisi siis noin 14 prosenttia nykytasostaan.
Toisin sanoen: kun verottomasta hinnasta laskettuna autovero on nykylain
mukaan 100%, se olisi vuodenvaihteen jälkeen noin 86%.
Lakia aletaan soveltaa käytäntöön jo vuodenvaihteessa.
Eduskunta hyväksynee lain tammi-helmikuussa.
Uutta lakia sovelletaan taannehtivasti vuonna 1999 ja sen jälkeen
toimitettuihin autoverotuksiin verovelvollisen pyynnöstä.
Seuraava hallitus todennäköisesti korottaa käyttömaksua.
Valtiovarainministeriö tunnusti vihdoinkin, että koko autovero
todennäköisesti
haudataan kokonaan seuraavien 5 - 10 vuoden sisällä ja sen tuotto
korvataan käytön verotuksella.
Valtiovarainministeriön sivulta löytyy asiasta kertova
tiedote.
Lisää painetta EU:n komissiolta
2002/12/17
Komissio lähettää ulkoministeri Erkki Tuomiojalle
kirjeen, jossa kehotetaan vihdoin korjaamaan EU:n perustamissopimiksen
vastainen autoverolaki. Suomella on kaksi kuukautta aikaa esittää
komissiolle vastaus, jossa kerrotaan miten kirjeessä luetellut
epäkohdat korjataan.
Komission kirje kokonaisuudessaan
Antti Siilin ja
samalla Suomen kansa voittaa Korkeimmassa hallinto-oikeudessa
2002/12/16
Korkein hallinto-oikeus pitää
tullin soveltamaa, Autodatan tuottamaa
vastaavan käytetyn vertailuarvoa 13200 euroa liian korkeana.
Oikea auton arvo on Siilinin selvityksen mukainen 9500 euroa, josta
tullin pitää autoveron määrä laskea.
Vastaavan käytetyn arvona ei voida pitää pyyntihintoja
tai niiden keskiarvoja,
vaan tullin täytyy käyttää kuluttajan
todellisuudessa vastaavasta autosta maksamaa hintaa.
Vastaavassa käytetyssä jäljellä olevan autoveron
määrä pitää selvittää
ensirekisteröintihetkellä Suomessa maksetun veron osuuden
perusteella. Tämän autokohtaista määrittämistä
voidaan pitää käytännössä
vaikeana tehtävänä. Lisäksi vuosina 1995-1998 sovellettu
lineaarinen ikävähennysjärjestelmä oli laiton,
koska se ei huomioinut auton arvon todellista vähenemistä.
Autoverosta saa periä arvonlisäveron, kuten EY-tuomioistuimen
päätöksessä 19.9.2002 todettiin.
KHO:n tuomion arvonlisäveroa käsittelevän osan mukaan vero-osuus
määräytyy
auton ensirekisteröintihetkellä voimassa olleiden lakien
perusteella. Tämä vahvistaa sen, että tullin tällä
hetkellä harjoittama tulkinta
verottaa reilu kymmenen vuotta vanhoja maasto- ja pakettiautoja
nykyisen autoverolain mukaisen vero-osuuden perusteella on laiton.
Vastaavat maasto- ja pakettiautot olivat uutena Suomessa autoverottomia.
Tullin tulkinnan mukaan suomalaisiin käytettyihinkin
on syntynyt virtuaalista autoveroa, koska uusista peritään
nykyisin autovero. Siksi tulli on katsonut olevan mahdollista periä
käytetyn tuojalta tuosta virtuaalisesta verosta jäljellä
oleva osa.
Valtio on asiassa selvä häviäjä ja tuomitaan maksamaan
Siilinin oikeudenkäyntikulut eli 61000 euroa.
Tulli keskeyttää jälleen autoverotuksen suorittamisen. Verotusta jatketaan,
kun uudet käytännön laskumallit ovat selvillä.
Tulli julkaisee lokakuussa sovelletut vertailuarvot
2002/12/11
Tulli julkaisee odotetun luettelon käytettynä tuotujen
autojen
lokakuussa sovelletuista markkina-arvoista.
Luettelossa on noin 1100 ajoneuvoa.
Tullin soveltamat markkina-arvot ovat mukana myös
Vertailuhintatietokannassa.
Uusi autoverolakiesitys valmis
2002/11/26
Valtiovarainministeriöllä on esitys
uudeksi autoverolaiksi. Esitystä odotetaan Eduskunnan
käsiteltäväksi ennen vuodenvaihdetta.
Uuden auton veron tasoa ei muuteta, mutta verotuksen
rakenne muuttuu. Todennäköisesti tämä tarkoittaa
hinnan ennen veroja muuttuvan julkiseksi.
Käytetyn auton verotuksen perusta muuttuu tämänhetkisestä
käytännöstä. Samalla käytetyn tuonti muuttuu
yhä kannattavammaksi eli vero pienenee.
Alenevan käytetyn auton veron kompensoimiseksi ei tässä lakiehdotuksessa
esitetä korotusta vuotuiseen käyttömaksuun eikä muitakaan vastaavia,
esimerkiksi ympäristörasitukseen pohjautuvia maksuja.
Joulukuun alkupuolella valtiovarainministeri Sauli Niinistö
kertoo valtiovarainministeriön odottavan Antti Siilinin
auton verotusta koskevan KHO:n tuomion julistamista, ennenkuin lakiesitys
voidaan julkistaa.
Autoveron tuottoarviota alennetaan budjetissa
2002/11/25
Valtion talousarvioesitystä täydennettäessä autoveron tuottoarviota
vuodelle 2003 vähennetään kesällä ennustetusta 900 miljoonasta
850 miljoonaan euroon. Perustelu on seuraavanlainen:
"Vähennys 50 000 000 euroa talousarvioesityksen 900 000 000 euroon
nähden aiheutuu lähinnä maahantuodun käytetyn auton verotuksen
muuttumisen vaikutuksesta uusien henkilöautojen kauppaan vuonna 2003."
Vuoden 2002 autoveron tuottoarvio on 886 miljoonaa euroa. Vuonna 2001
autoverotulot olivat 922 miljoonaa euroa.
Snell antaa lisälausuman KHO:lle
2002/10/31
Asianajaja Petteri Snell antaa Korkeimmalle hallinto-oikeudelle
lisälausuman, joka koskee Antti Siilinin Mercedes-Benzin veron määrittämistä.
Tullin tilastojen mukaan pienin diesel-käyttöisestä henkilöautosta
peritty autoveroprosentti on ollut 23,01. Jotta Siilinin autosta
voitaisiin periä tätä suurempi osuus veroa, täytyy tullin todistaa
vastaavasta uudesta autosta vuonna 1987 maksetun veron määrä.
Vastaavan käytetyn auton arvon määrittämiseksi lisälausuman liitteenä
on Turun kauppakamarin tavarantarkastajan lausunto auton arvosta vuoden
1998 huhtikuussa. Maahantuodun auton arvon määrittämiseksi vastaavan
suomalaisen auton arvosta tulee vähentää sivuvilkut asennuksineen,
ajoneuvovero, puolen vuoden moottoriajoneuvovero sekä
rekisteröinti ja katsastuskulut. Mercedes-Benzin vertailuarvoksi
saadaan näiden vähennysten jälkeen 9220 euroa.
Valtio peri Antti Siiliniltä autoveroa ja sen arvonlisäveroa
9497 euroa, eli 252%
kyseisen Mercedeksen ostohinnasta. Mikäli KHO:n tuomio noudattaa
Snellin lausumien kantaa, vahvistettava veron määrä
on 2121 euroa,
eli 56% auton ostohinnasta. Veron lasku on merkittävä, mutta
autojen tuonti EU:n alueelta on silti vielä varsin kaukana tullivapaista
sisämarkkinoista.
Uusi autoverolaki kohta Eduskunnan käsiteltäväksi?
2002/10/25
Tuulilasi-lehti
uutisoi huhun,
jonka mukaan valtiovarainministeriö on niin pitkällä uuden autoverolain
kehitystyössä, että lakiesitys tuodaan Eduskuntaan jo marraskuun 2002
alussa. Vaikka Eduskunnan valtiovarainvaliokunta kirjasi pöytäkirjaan
edellisen autoverolain hienosäädön yhteydessä, että suurempia
veromuutoksia ei tule tehdä virkamiestyönä, vaan yhteistyössä
sidosryhmien kanssa, ei lain kehittämisestä ole paljon tietoja
tiedotusvälineisiin tai kuluttajien edustajille tihkunut.
Valtiovarainministeriö on tehnyt lain yhdessä autokaupan kanssa.
Verojen maksajilta ei ole asiassa kysytty mitään.
Samassa jutussa Tuulilasi kertoo EY-tuomioistuimen tuomion käytetyn
auton verotuksesta valmistuneen jo kesäkuussa, mutta suomeksi kääntäminen
kesti kolme kuukautta.
KHO pyytää ennakkoratkaisua muuttoautojen verotukseen
2002/10/10
Korkein hallinto-oikeus
pyytää EY-tuomioistuimelta ennakkoratkaisua
muuttoautojen verotukseen. Pysyvästi Alankomaissa
asunut henkilö toi vuonna 1999 muuttotavaroidensa mukana
vuoden 1995 Audi A6 Avant-merkkisen henkilöauton.
Tulli määräsi maksettavaksi
autoveroa ja sen arvonlisäveroa 20198 markkaa eli nykyrahassa
3397 euroa.
Auton maahantuoneen henkilön edustajana asianajaja Petteri Snell
on aiemmin
valittanut tullin verotuspääksestä hallinto-oikeudelle.
Hallinto-oikeus tuomitsi tullin hyväksi. Snell haki valituslupaa
KHO:lta.
Valituksen mukaan päätös rikkoo EU-direktiiviä 83/183/ETY.
Mikäli EY-tuomioistuin katsoo autoveron direktiivin perusteella
kulutukseen kohdistuvaksi veroksi, ei EU:n alueelta tuotavista
muuttoautoista saa periä autoveroa lainkaan. Lisäksi muuttaja
voi tuoda useampia omistamiaan moottoriajoneuvoja verottomasti
muuttotavarana Suomeen.
Erinomainen selvitys verojen ja maksujen luonteesta EU-direktiivin valossa
löytyy
Autoliiton sivulta.
Jutun numero EY-tuomioistuimessa on C-365/02.
Snell jättää lausuman KHO:lle
2002/10/04
Antti Siilinin asianajaja Petteri Snell jättää EY-tuomioistuimen
päätöstä koskevan lausuman Korkeimmalle hallinto-oikeudelle.
Lausumassa Snell pyytää KHO:ta itse määräämään oikean veron suuruuden, eikä
palauttamaan asiaa enää tullipiirille. Autoveron vertailuarvon ja
ikävähennysten määräytymisperusteet on saatava julkisiksi.
Autokauppojen pyyntihintoja ei voida käyttää auton arvona.
Lisäksi Snell pyytää huomioimaan, että sovellettava verotusmenetelmä ei saa olla
vain keskimäärin syrjimätön,
vaan sen täytyy olla joitakin harvinaisia poikkeustapauksia lukuunottamatta
aina syrjimätön. Snellin tulkinnan mukaan tullin tämänhetkinen menettely ei täytä
tätä ehtoa.
Arvonlisäverosta Snell toteaa, että Suomessa jo rekisteröidyn käytetyn auton
arvoon ei sisälly lainkaan autoverolain 5 §:n mukaista arvonlisäveroa.
Tämä johtuu siitä, että arvonlisävero on vähennettävä vero ja se on poistunut
kokonaan uuden auton myyntihinnasta. Näinollen käytettynä maahantuotavan
auton autoverosta ei saa periä arvonlisäveroa.
Hallitus luopuu uusista tuonnin estämiseksi tarkoitetuista veroista
2002/09/25
Valtiovarainministeri Sauli Niinistö kertoo ministeriönsä
esittävän ympäristöveroksi nimettyä maksua
tuontiautoille kansalaisten autonhankinnan estämiseksi
autoveromuurin alettua murtua.
Talouspoliittinen ministerivaliokunta palauttaa valtiovarainministeriön
maan pinnalle. Hallitus ei esitä mitään uusia maksuja.
Päätös on yksimielinen.
Syy on luonnollisesti se, että ministerivaliokunta ymmärtää
tällaisen maksun ilmiselvän syrjivyyden - päinvastoin kuin
valtiovarainministeriö. Jos maksu otettaisiin
käyttöön, valtio haastettaisiin välittömästi
jälleen EY-tuomioistuimeen. Hallitus ei halua enää uusia
oikeusprosesseja tästä asiasta.
Tulli aloittaa verotuksen uudella menetelmällä
2002/09/24
Tulli aloittaa autoverotuksen käyttäen uutta laskentamenetelmää.
Tullin verkkosivulle on linkitetty
yksinkertainen vertailuveron arvioiva laskuri.
Uusi veronmäärämistapa on oikeudenmukaisempi kuin ennen
EY-tuomioistuimen päätöstä sovellettu. Tästä huolimatta se täytä
EY-tuomioistuimen tuomion vaatimuksia.
- Veron määräytymisperuste on
edelleenkin salainen, sillä veron maksaja ei tiedä, paljonko vastaavan
uuden tai vastaavan käytetyn auton hinnassa on veroa. Tiedetään kuitenkin,
että esimerkiksi joidenkin Volvon mallien hinnoissa autoveron määrä
on ollut vain 19%.
- Yhdeksänkymmentäluvun alkuun saakka paketti- ja
maastoautoista ei peritty autoveroa lainkaan. Tämä tarkoittaa EY-tuomioistuimen
päätöksen mukaan sitä, että tämänikäisistä maastoautoista ei saa nytkään
periä autoveroa. Tulli ilmoittaa 2002/10/09, että autoja verotetaan
verotusajankohdan lainsäädännön mukaan, ei ensirekisteröintiajankohdan.
Tässä tapauksessa tulkinta johtaa EY-tuomioistuimen tuomion noudattamatta
jättämiseen.
- Markkinoilla on automalleja, joiden hinnassa autoveron osuus on
keskiarvoa pienempi veronalennusten vuoksi.
Esimerkiksi taksikäyttöön ostetuista Mercedes-Benzeistä
ostaja on saanut autoveron alennuksen. Taksiautojen autoveron alennus on
nykyisin 9600 euroa. On epäselvää, onko taksikäyttöön myytyjen
autojen vaikutusta jäljelläolevan veron määrään otettu huomioon.
- Markkinoilla on muuttoautona tuotuja ajoneuvoja, joiden hinnassa
autoveron osuus keskiarvoa pienempi. Ennen vuoden 1995 autoverouudistusta
Suomeen muuttaja sai tuoda muuttotavarana auton verottomasti. On epäselvää,
onko muuttoautojen vaikutusta käytettyjen jäljelläolevan veron määrään
otettu huomioon.
- Miten maksetun autoveron käyttämättä jäänyt
osa palautetaan, jos auto myydään ulkomaille tai poistetaan
rekisteristä esimerkiksi romuttamisen vuoksi?
Käytettynä maahantuotavien autojen ja moottoripyörien veron määrää
voit arvioida
autoverolaskurilla.
Uusi autoverolain soveltamistapa esitellään
2002/09/20
Uusi tapa määrätä käytetyn ajoneuvon autovero tuodaan julkisuuteen
nopeasti EY-tuomioistuimen päätöksen jälkeen. Onhan
valtiovarainministeriöllä ollut yksitoista kuukautta aikaa
kehitellä julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksen mukaista menettelyä.
Voimassaolevan autoverolain mukainen uuden auton verotusarvo
lasketaan nyt kuluttajahinnasta.
Verotusarvo on erisuuruinen bensiini- ja dieselhenkilöautoilla. Bensiiniauton
verotusarvo on 35% verollisesta kuluttajahinnasta, josta lasketaan
autoverolain mukaiset vähennykset.
EY-tuomioistuimen päätöksen edellyttämän tuontiauton syrjimättömyyden
toteuttamiseksi esitellään vertailulaskelma. Vertailulaskelman pohjana
on vastaava suomalainen käytetty auto. Tällaisen auton hinnasta bensiiniauton
vertailuvero on 29%, dieselauton 30%. Jos vertailuvero on autoverolain
mukaisesti laskettua pienempi, määrätään maksettavaksi edullisempi
vertailuvero.
Lisätietoa löytyy
tullin sivuilta.
Voitto EY-tuomioistuimessa
2002/09/19
Pitkään odotettu
tuomio asiassa C-101/00
julistetaan EY-tuomioistuimessa. Tuomio noudattaa täysin
julkisasiamiehen ratkaisuehdotusta,
joka annettiin jo lähes vuosi
aikaisemmin. EY-tuomioistuin päätyy vastoin joitakin ennakkotoiveita siihen,
että autoverosta voidaan periä arvonlisäveroa, koska kyseinen vero ei vastaa
täysin Unionin arvonlisäveron määritelmää.
Valtiovarainministeri Sauli Niinistö esiintyy päivän aikana
televisiossa useasti ja toteaa käytettyjen autojen hintojen laskevan
korkeintaan
kymmenisen prosenttia. Arvio perustuu siihen, että autojen hinnassa veron
osuus on noin kolmasosa ja käytettyjen veron laskiessa 30% hinnat putoavat
kymmenen prosenttia. Laskelma on väärä, koska se ei ota millään tavalla
huomioon auton hankintahintaa ulkomailla.
Tulli ei suorita enää autoverotusta ennenkuin
uusi veron laskentakäytäntö julkistetaan.
EU:n komission autoverostrategia
2002/09/09
Komissio julkistaa
autoveroa koskevan strategiansa. Komission mukaan kaikkien Euroopan Unionin jäsenmaiden on luovuttava
auton hankintaa ja rekisteröintiä koskevista veroista. Liikenteen verotuksen
tulee perustua polttoaineveroihin ja käyttömaksuihin.
Suomessa päättäjät eivät reagoi komission autoverostrategiaan millään tavalla.
EU:n komissio poistaa ryhmäpoikkeusasetuksen
2002/07/17
EU:n komissio
lopettaa autokauppaa koskeneen ryhmäpoikkeusasetuksen.
Asetuksen purkaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että autojen jälleenmyyjät
saavat myydä autoja kaikkialle jäsenmaiden alueelle tehdaiden estämättä.
Lisäksi jälleenmyyjät saavat myydä useita merkkejä ja tehtaiden on tuettava
tasapuolisesti huolto- ja varaosapalvelua tarjoavia yrittäjiä.
Kaikissa jäsenmaissa sijaitsevien jälleenmyyjien asettaminen samalle viivalle
merkitsee sitä, että tehtaat eivät voi enää käytännössä myydä uusia autoja
tavallista edullisemmin korkean verotuksen maihin. Muuten vaikkapa saksalaiset
hakevat joukolla autonsa Tanskasta. Suomessa tälla on merkittävä vaikutus
joidenkin automerkkien hinnoitteluun. Esimerkiksi Opelit on myyty Suomeen
merkittävästi EU:n keskihintaa edullisemmin. Toisaalta monien merkkien
kohdalla hinnoissa ei ole paljonkaan eroa. Tällaisia merkkejä ovat esimerkiksi
Mercedes-Benz ja BMW.
Huomionarvoista on myös, että tehtaat myyvät monet autot
edullisemmin Ruotsiin kuin Suomeen.
Näin siis siitä huolimatta, että Ruotsissa ei ole lainkaan autoveroa.
KHO:n mukaan vertailuauton ylimääräiset varusteet
pitää vähentää
2002/04/03
Korkein hallinto-oikeus vahvistaa hallinto-oikeuden
tuomion, jonka mukaan
maahantuodun käytetyn Chevrolet Lumina 3.1:n vertailuautona ei voi
käyttää paremmin varusteltua, uutta Chevrolet Lumina
3.4:ää sellaisenaan. Vertailuauton arvosta pitää
vähentää niiden vakiovarusteiden arvo, joita
käytetyssä ei ole. Lisäksi verotusarvoa pitää
pienentää käytetyn auton moottorin
pienemmän iskutilavuuden vuoksi.
Vakiovarusteiden hintojen selvittäminen on käytännössä
hankalaa. Tulli pysyttelee matalana ja ohjeistaa asiakkaitaan odottamaan
autoveron suurta muutosta tulevan EY-tuomioistuimen päätöksen
myötä.
Kirje kansanedustajille
2002/03/06
Pitkään autoveroasioita seuranneena päätän omalta osaltani tehdä jotakin
selvästi viallisen lainsäädännön parantamiseksi. Yksittäisen kansalaisen
mahdollisuudet ovat melko rajatut. Käytännössä vaihtoehtoja on kaksi:
aloittaa oikeustaistelu tai
vaikuttaa laeista päättäviin henkilöihin. Koska esitaistelijamme
Antti Siilin ja Petteri Snell ovat jo hyvässä vauhdissa KHO:n ja
EY-tuomioistuimen kanssa, päädyn lainsäätäjiin vaikuttamiseen.
Kirjoitan kirjelmän, jossa kuvataan autoverolainsäädännön ongelmat,
yleiset autoverotukseen liittyvät, virheelliset stereotypiat
ja esitetään vaihtoehtoja
lain korjaamiseksi. Kirjelmään liitän parisenkymmentä sivua parhaita
asiaan liittyviä lehtiartikkeleita. Koko tietopaketin kooksi tulee yhteensä
kolmekymmentä sivua. Yhdeksän samanhenkisen ystäväni kanssa hankimme
kaksisataa kirjekuorta, postimerkkiä ja kaksi laatikollista kopiopaperia.
Lähetämme tietopaketin jokaiselle kansanedustajalle maaliskuun alussa
2002. Postiin viemäni kirjeet painavat yhteensä 19 kg.
Toivottavasti kirjelmä ja sen liitteet valaisevat edes osaa
kansanedustajistamme, jotta tuleva autoverolain muutos ei mene yhtä
kritiikittömästi läpi Eduskunnassa kuin vuoden 1998 muutokset autoverolakiin.
Kansanedustajille lähetetyn kirjelmän ilman allekirjoitettua kansisivua
löydät täältä.